1932-1951: Vaikeudet vahvistavat insinöörikoulutusta
1930-luvun lama ja sitä seuranneet sotavuodet myllersivät muun yhteiskunnan ohella myös insinöörikoulutusta. Sotavuosien lamaannuksen jälkeen koulutus levisi Helsinkiin ja Turkuun, ja insinöörien määrä alkoi moninkertaistua.
Insinööriopiskelijoiden määrä säilyi pienenä aina 1930-luvun alkuvuosiin saakka. Heti lamavuosien jälkeen insinöörien tarve ja koulutuksen suosio alkoivat kuitenkin kasvaa käsi kädessä kohenevan talouden kanssa.
Tekniikan koulutuksen sisältöjä ja opiskelijamääriä ohjattiin jo varhain teollisuuden tarpeiden mukaan. Opiskelijamääristä sekä uusien osastojen ja opintosuuntien perustamista päätti kauppa- ja teollisuusministeriö.
Tampereen teknilliseen opistoon oli perustettu 1920-luvun lopulla alkuperäisten neljän osaston lisäksi uusi fysikaalissähkökemiallinen osasto. Koulutus laajeni edelleen, kun teollisuuden ja alan liittojen esityksestä perustettiin vuosina 1938–1941 sähköosaston yhteyteen heikkovirtatekniikan opintosuunta ja koneosaston yhteyteen lentokone- ja autotekniikan opintosuunnat. Uudet opintosuunnat näyttivät Suomen teollisuuden suunnan.
Sotavuodet pahentavat insinööripulaa
Laajentumisen myötä insinööriopiskelijoiden määrä kasvoi 1930-luvun aikana kolminkertaiseksi noin sadasta lähes kolmeensataan opiskelijaan. Uudet vaikeudet kolkuttelivat kuitenkin ovella. Talvisodan syttyminen katkaisi opetuksen 1. joulukuuta 1939, kun suuri osa opettajista ja opiskelijoista lähti rintamalle.
Lukuvuosi jatkui seuraavan kerran vasta 1. elokuuta 1940. Koska maa tarvitsi insinöörejä kipeästi, päntättiin opistossa seuraavaan kesäkuuhun mennessä kahden lukuvuoden asiat. Talvisota oli jättänyt ammattikuntaan jäljen, joka näkyi Tampereen teknillisen oppilaitoksen neuvottelukunnan puheenjohtajan, E. H. Liljeroosin puheessa:
”Ehkä te saatte näissä suojissa päättää valmennuksenne ja siirtyä elämäntyötänne suorittamaan onnellisina rauhanvuosina. – - Antakaa hiljaisuudessa mieleenne syventyä tahto palvella työllänne isänmaata. Älkää iloitko jokaisesta toimintanne saavutuksesta siksi että se tuottaa Teille itsellenne kunniaa, vaan iloitkaa siitä siksi että se tuottaa menestystä maalle ja yhteiskunnalle.”
Seuraava lukuvuosi ei koskaan alkanut. Kesäkuussa 1941 syttyi jatkosota, joka lamaannutti opiston toiminnan jälleen, tällä kertaa lähes kolmeksi vuodeksi.
Jo 1930-luvun lopulla tehdyt pohjoismaiset vertailut olivat osoittaneet, että teollistuva Suomi tarvitsisi koulutettuja insinöörejä huomattavasti enemmän. Oli selvää, että insinööreistä olisi sotien jälkeen huutava pula. Kolmannen vuoden insinööriopiskelijat pääsivätkin viimeistelemään tutkintonsa rintamalta pienissä erissä erityisjärjestelyin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt – etenkään, kun talvi- ja jatkosota veivät yhteensä 48 insinööriopiskelijan hengen.
Koulutus laajenee, insinööri saa tutkintonimen
Sodan vielä myllertäessä tehtiin päätös, että myös Helsinkiin ja Turkuun perustettaisiin omat teknilliset opistot. Ne aloittivat toimintansa tammikuussa 1945.
Sotavuosien vaikeuksien keskellä tehtiin myös kolme vuosikymmentä odotettu päätös teknillisistä oppilaitoksista valmistuvien tutkintonimistä. Kaksivuotisesta teknillisestä koulusta sai edelleen teknikon tutkinnon, mutta teknillisestä opistosta valmistuneet saivat ryhtyä käyttämään jo 1920-luvulla vakiintunutta insinöörin arvonimeä myös virallisissa yhteyksissä.
Sotien päättyessä opistoissa tiedettiin varautua varsinaiseen hakijatulvaan. Sotakorvausteollisuus sitoi kuitenkin suuren osan insinööreistä, ja varsinkin konetekniikan opettajista oli pulaa. Opettajapulan vuoksi osa opiskelijoista jouduttiin jopa lomauttamaan. Tämä väliaikainen opettajapula ei kuitenkaan estänyt laajentamasta kolmivuotista insinöörikoulutusta nelivuotiseksi vuonna 1948.
Jatkosodasta ja opettajapulasta huolimatta insinöörien määrä moninkertaistui 1940-luvun aikana. Vuonna 1939 Tampereelta valmistuneita insinöörejä oli ollut 737. 1950-luvulle tultaessa koulutettuja insinöörejä arvioitiin olevan jo noin 3000.
Lähteet
Insinööriliiton historia
Tampereen teknillinen oppilaitos 1886-1961
Tampereen teknillinen oppilaitos 1886-1986
Juttusarjassa tarkastellaan insinöörikoulutuksen 100-vuotista historiaa 20 vuoden jaksoissa. Seuraavassa osassa Suomi maksaa viimeiset sotakorvaukset ja ryhtyy rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa. Millainen rooli insinööreillä ja insinöörikoulutuksella on 1950- ja 1960-luvuilla? Miksi koulutus leviää 1960-luvulla miltei jokaiseen maakuntaan?
Sabina Mäki